7. tammikuuta 2018

Zizziä ja vähän muutakin

Joulun jälkeiset alet on vielä täydellä tohinalla päällä ja sorruin minäkin pariin aleostokseen sekä en niin aleostokseen Ellokselta. Jostain syystä nyt vasta tajusin Elloksen Zizzi- valikoiman ja löysin sieltä pidemmän aikaan etsimäni meshpuseron. Zizzin versio on vielä samettipilkuilla. Perfect! Lisäksi tämä Zizzin paitamekko ihastutti niin paljon, että päätin sen hankkia. Kaikki tunikat ja paitamekot vaatekaapissa on jotenkin niin keväisiä ja kesäisiä, että tummenpi versio on oikein mainio talvikäyttöön. Tuota mustaa puhvihihaista kollaria kyttäsin pidemmän aikaa, koska se jostain syystä ei mustana versiona suostunut menemään ennen tätä Elloksen verkkokaupassa ostoskoriin. Voin lämpimästi suositella ko. kollaria, jos on etsimässä perusyläosaa pienellä twistillä: nuo puhvihihat on niin hauskat!

Mangon ale alkoi melkoisilla aleilla ja sieltä hankin uuden raitapaidan hihahörhellyksillä. Tuo ko. paita on ollut niin kovalla käytöllä joten ajattelin, että uusi versio vois olla paikallaan (ja ei niin kulahtanut). Lisäksi hankin kunnon hileteepparin ihan vaan, että arjessa olisi enemmän glamouria. Kuvassa tuo hile näyttää hillityltä, mutta livenä paita osoittautui sopivaksi myös bilekäyttöön. Ensi perjantain synttäreitä odotellassa :-D

Olen muuten kokoamassa talvisia asukollaaseja parista vaateideasta eli olkaa kuulolla, jos ko. kollaasit kiinnostaa. Aikaisempia kollaaseja voi käydä tutkailemassa mm. täältä, täältä, täältä, täältä ja täältä. Tuo ensimmäinen kollaasi naurattaa vähän. Tyyli on tässä blogin myötä ainakin omasta mielestä jalostunut ja rauhottunu. Ennen ostin ostamisen ilosta ja vaatekaappi pursusi liitoksistaan. Nykyisin (uskokaa tai älkää) vaatekaapissa on vaan ne vaatteet, joista oikeasti pidän. Päätös siis pitää edelleen, että vaatekaappiin ei tule mitään "ihan kivaa", vaan vaatteen täytyy olla nappiostos. No joo, täytyy myöntää, että en mä nyt niin jeesus oo vaateostoksissa edelleenkään, mutta sanotaanko, että harkitsevaisempi. Lisäksi on hauska kattoo noista kollaaseista, mitä vaatteita on laitettu kiertoon. Taltioitua vaatehistoriaa siis.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!