keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Seerumi- ihastus

Kaksi kosmetiikkatuotetta, jotka on mun heikkous: naamiot ja seerumit. Seerumeja on tullut kokeiltua todella monia ja naamioita on tälläkin hetkellä kaapissa kaksinunmeroinen määrä. Olen vannonut öljymäisten seerumeiden nimeen jo ihan senkin takia, että koen ne hoitavammaksi sekä ne eivät jää iholle lillumaan tai jätä inhottavaa kalvoa. Esim. kehuttu Madaran SOS- seerumi ei todellakaan päässyt omassa kosmetiikkakaapissa jatkoon ja olen siitä asti ollut hieman skeptinen ei öljymäisiin- seerumeihin. Varsinkin jos ne maksavat lähemmäs neljäkymmentä euroa...

Ja tästä päästäänkin postauksen aiheeseen eli nyt taisi viimein löytyä seerumi, joka ei ole öljy, mutta joka hoitavuudeltaan ja levittyvyydeltään sai mut ihastumaan ensikokeilulla. Kyseessä on Laveran uutuusseerumi, Hydro Effect. Mm. hyalyronihappoa ja aloe veraa sisältävä seerumi toimii iholla kuin unelma ja imeytyy todella hyvin jättämättä inhottavaa tahmapintaa. Toimii aivan yksistäänkin, mutta itse olen sekoittanut seerumin saman sarjan fluidimaiseen kosteusvoiteeseen. Toimii!

Lisäplussaa siitä, että tuote ei ole sikakallis ja pumppumekanismi toimii mun mielestä jokaisessa tuotteessa. Tuote lupaa taistella vapaita radikaaleja vastaan (kuulostaa anarkistiselta), mutta koen tuollaiset lupaukset hieman markkinahumpuukilta. Tärkeintä seerumissa on sen hyvä imeytyvyys, hoitavuus ja kosteutuskyky. Voin luvata, että ne tästä seerumista ainakin löytyy.




lauantai 8. huhtikuuta 2017

And the winner is....

Ensiksikin iso kiitos kaikille arvontaan osallistuneille <3 Ja koska olette niin namusia siellä ruudun toisella puolella, niin arvon silmänympäryslärpäkkeet kahdelle kommentoineelle yksien lärpäkkeiden sijaan. Lärpäkkeet kotiinkuljetuksella saakin Salli ja Tytti. Olen laittanut voittajille meiliä aiheesta eli tarkkailkaa postianne hyvät naiset :-)

Nyt tää jatkaa lörsimistä ja hakee ehkä iltalenkin lomassa pari pakettia. Ensi viikolla onkin tiedossa pari kosmetiikkapostausta. Kaksi aika messevää löytöä sekä meikkipussiin että seerumien saralla. Olkaa kuulolla :-)





perjantai 7. huhtikuuta 2017

London baby!

Viikon päästä tähän aikaan ollaan mussun kanssa Lontoossa viettämässä hyvin ansaittua pääsiäisbreikkiä. Luvassa rentoilu ja ehkä pientä shoppailua. Pääpaino kuitenkin tuolla rentoilulla ja toivottavasti keväisempää keliä kuin täällä (katsoo vesisadetta ikkunasta). Tuon reissun voimalla jaksaa siis puristaa vielä neljä päivää...