maanantai 31. lokakuuta 2016

Onnea Ihmesieni!

Olen täällä blogissa hehkuttanut useampaan otteeseen Konjac- sientä eli tuttavallisemmin Ihmesientä. Nyt tuo ihmeellinen perenna on saanut Suomen Terveyskauppiaiden liitolta Vuoden 2017 hoitotuote- tittelin. Suurimmat onnittelut sienelle ja sienen äidille Tarjalle <3

Jos et ole kuullut sienestä aikaisemmin tai haluat verestää sienimuistia ja mitä kaikkea ihanaa sieni on saanut aikaan ihmisten iholla, niin voit lukea siitä täältä ja täältä. Ja jos haluat hankkia Ihmesienen, niin sitä saa esim. Cosmerya- verkkokaupasta.




torstai 20. lokakuuta 2016

Melkein kuin Dorothy

No ei nyt ihan, mutta melkein. Elloksen alerumba on käynnissä ja nämä hillityn glitteriset lenkkarit osuivat silmiini niin tiukasti, että ne menee hankintaan. Vielä kun popoa löytyy omassa lautturikoossa eli 42:na. Hieman säihkettä syksyyn siis.



sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Aamulenkillä

Sisäinen kello toimii viikonloppunakin. Kun herää joka arkiaamu klo.6.00, niin viikonloppuaamuna saa nauttia aamulenkillä hienoista alla olevista syysmaisemista. Tänä aamuna mussu jäi tuhisemaan (lue: kuorsaamaan) sänkyyn, kun vedin lenkkarit jalkaan ja rotsin niskaan ja suuntasin merenrantaan pääntyhjennyslenkille. Tyyni kirpeä aamu ja pari japanilaista turistia ihailemassa Canoneidensa kanssa samaa maisemaan meikäläisen kanssa. Ihan täydellinen päivän aloitus ja mikä parasta: sai olla aivan yksin ajatustensa kanssa. Tällä hetkellä autiosaari kuulostaa enemmän kuin täydelliseltä paikalta...